Palvelija köysissä

Oho, kaikenlaiseen sitä ihan yllättäen päätyykin. En vielä aamulla tiennyt, missä iltani vietän, mutta ehkä vielä kivempi kunnon yllätyksenä tämmöinen.

Minä vihaan siivoamista. Se on kamalaa, enkä voi sietää sitä. Siksi onkin yllättävää, että illalla lakaisin tyytyväisenä lattiaa ja luutusin sitä.
Johtuu ehkä siitä, kun lattia ei ollut oma, ja palkaksi oli luvattu kipeää takamusta. Kuka nyt EI siivoaisi sellaisella motivoinnilla! Niinpä minä käytin puoli kymmeneltä vielä koirat ulkona ja varmistin että ne pärjää tarvittaessa koko yön kahdestaan. Ja lähdin sitten kävelemään sen vajaan pari kilometriä auttamaan siivoamisessa, kiltti tyttö kun olen.
Hurjan kätevää, kun välimatkaa ei ole kuin pari kilometriä, verrattuna esimerkiksi siihen vajaan kuudensadan kilometrin matkaan D:n luokse. Paljon helpompi lähteä extempore siivoamaan toisen lattiaa näin. Ja tarvittaessa pääsee äkkiä takaisin kotiinkin.

Kieltämättä vähän hirvitti kävellä pahamaineisen asuinalueen läpi keskellä yötä viikonloppuna (vaikkakin sunnuntaina), mutta selvisin. Ja keräiltyäni hetken vielä rohkeutta bussipysäkillä lähellä määränpäätäni, uskaltauduin kävelemään pihaan ja luvatusti avoimeksi jätetystä ovesta sisään. Olen ihmisarka otus, ja tuntui kummalliselta mennä eteiseen, riisua ulkovaatteet ja kävellä hiljaiseen asuntoon ilman että kukaan mitenkään noteerasi läsnäoloani. Ehdin pyöriä hetken pallo hukassa keittiössä ja aloittaa jopa lattian lakaisun, ennen kuin touhuni huomattiin.
Ja sitten sainkin jo käden tukkaani ja ohjauduin kiltisti veskiin saamaan "siivousmotivaatiota", voi kuinka mukavaa. Motivointi tulee aina tarpeeseen näissä asioissa. Pidän hurjasti siitä kun ohjataan yhteen kohtaan ja komennetaan aina takaisin kun yritän pyöriä katsomaan mitä tapahtuu. En osaa olla rauhassa paikallani, kun jännittää enkä tiedä mitä selän takana tapahtuu. En, vaikka tiedänkin ettei mitään pahaa tapahdu. Siksi on aina hurjan hienoa, kun sitten lopulta osaan olla hiljaa ja rauhassa paikallani ja annan tehdä mitä huvittaa.

Saan aina hurjat kiksit siitä, kun housut otetaan pois. Se, että saa itse riisua, on jotenkin tylsää. Voin vängätä vastaan ja olla riisumatta heti jos ei huvita. Saahan siitä toki rangaistuksen, jos venkoilee, mutta näin on silti kivempi. Nojata takamus paljaana pönttöön ja odottaa hievahtamatta paikallaan, mitä tapahtuu.
Siivousmotivaatio oli tällä kertaa tappi, joka osoittautui liian isoksi eikä pysynyt. Ja voi että pientä neitiä harmitti! Olisin tahtonut. Olisin saanut vielä yrittää, mutta jos ei pysy, niin sitten ei pysy. Sain aloittaa siivoamisen ilman tappia.
Lakaisin kiltisti lattian ja luutusin monta kertaa, ennen kuin uskalsin mennä olohuoneen ovelle notkumaan ja kertomaan hipihiljaa että valmista tuli. Jostain syystä en uskaltanut sanoa ääneen, seisoin vain hiljaa ovella ja odotin että minut huomataan. Eikä minullekaan sanottu montaa sanaa, kun siivouksen tulos tarkistettiin, ja napattiin takaisin tullessa tiukasti kiinni ja ohjattiin kohti kellarin portaita.
Jo pelkkä kellariin meneminen saa aikaan perhosia vatsassa, mutta kun vielä tartutaan ennen portaita niskavilloista kiinni, aivoissa meinaa sumentua, ja sitten sitä vain kiltisti ja nöyrästi kävelee edellä eikä pistä vastaan. Ja vähän ennen kuin huomasinkaan, olin polvillani patjalla, ja kädet oli sidottu ranteista ylös. Pistä siinä sitten vastaan! Jalatkin sidottiin heti kun farkut oli saatu pois tieltä. Inhaa semmoinen, kun ei voi rimpuilla, kun heti sattuu ranteisiin. Ja samalla niin järjettömän ihanaa.

Lupauksen mukaisesti sain takamuksen kipeäksi. Pitäähän pienet palvelijat ensin pehmittää, ennen kuin voi yrittää panna peppuun. Sekään ei tosin nyt onnistunut, ja harmitti niin että itketti. On tosi inhottavaa odottaa jotakin, ja sitten huomata ettei tänään pystykään. Eikä se edes ole kenenkään vika, aina ei vaan pysty. Onneksi on kuitenkin sen verran kiltti mies, ettei pakota. Muuten voi olla vähän vähemmän kiltti.
Kun moisesta takaiskusta rauhoituin, sain vielä lisää piiskaa takamuksilleni. On aina kiva päästä kokeilemaan erilaisia piiskausvälineitä. Kaikilla on varmaan omat lempparinsa, niin minullakin, mutta uudet on aina silti kivoja. Tällä kertaa sain jotakin pingismailalta tuntuvaa (en ihan oikeasti tiedä mikä ihme se oli, mutta siltä se vaikutti), ja pamppua, jolla siveltiin kasvojakin, ja joka sai pienen neidin pyörittelemään peppuaan varsin odottavasti.

Ihan kaikkea ei voi muistaa, mitä tapahtui, mutta ne muistuu mieleen sitten joskus pikkuhiljaa. Jälkiä moinen käsittely ei kuitenkaan tainnut jättää, mikä on vähän harmi. Huomasin nimittäin pitäväni kovastikin kaikenlaisista jäljistä. Ehkä sitten ensi kerralla sitäkin.