Päädyin tässä pohdiskelemaan. Tiedän hyvin millaista masteria haen, mutta tiedän myös, etten sellaista taida löytää kuin omasta päästäni. Lisäksi tiedän myös millaista masteria en AINAKAAN hae, ja niitä taas löytyy pilvin pimein!
Ensinnäkin. Pikkupojat, peräkammarinpojat (mikä on muuten noin sanana hirmu kiva!) ja muut nöösit. Jos kerran olette nöösejä, olkaa sitä ihan reippaasti vaan, mutta älkää sotkeko mua siihen. Ja jos on kerran pakko yrittää olla kova, niin älkää koko aikaa kyselkö että jooko kiltti, oletko kiltti? Koska sittenhän käy helposti niin, etten ainakaan ole kiltti, vaan murisen ja ärisen ja irvistelen ja puren.
Tänään taisin purra "masterin" sormen verille, kun ei jumaliste menny perille, että ole mies äläkä vellihousu!
Sen muuten huomaa ihan alussa, onko toisessa oikeesti ainesta masteriksi vai ei. Jos puhelun alussa ilmottaa, että enkä kerro, mä oon täällä, etti mut. Jos toinen siinä vaiheessa lähtee kiltisti ettimään, ei siitä sitten oikein mitään tuu. Ensivaikutelma, ihmiset. Se on tärkeä.
Semi-D (suhde on hämmentävä tähän ihmiseen) puolestaan nappas ekalla tapaamisella takamuksesta kiinni ja talutti autoon. Ei kysellyt eikä pyydellyt kauniisti, vaan ilmoitti että nyt mennään. (Tai no, kysy se sen verran, että onhan koirat tehny tarpeensa junamatkan jälkeen, mutta kun sitä nyt ei lasketa!)
Toinen säätämistyyppi tempas ekalla tapaamisella syliin niin että taisin kopsauttaa pääni kattoon... Ja sen kanssakin oli heti sellanen olo, että alista mut. Ehkä se johtui siitä hivenen väkivaltaisesta ensikohtaamisesta!
Ja sitten on näitä itsestään epävarmoja nysvänöitä. Niitä jotka toistelee mun nimeä (iuh, total turn off), kehuskelee etukäteen seksitaidoillaan (hohhoijaa, ei vakuuta - enkä toisaalta ole etsimässä seksisuhdetta), antaa ymmärtää olevansa suuria ja kovia mastereita, mutta jotka ei ymmärrä alistamisesta hevonhierakkaa. Noin esimerkiksi. Nysvänät on valtava kansanryhmä, eikä ole helppoa tehdä sellaista selvää otosta. Nysvänän kuitenkin tunnistaa, kun sellainen kävelee vastaan, ja viimeistään kun se avaa suunsa.
Ja ihan vihonviimein alkaa välkkyä nysvänä-alert- valot, kun takaraivossa alkaa jyskyttää halu läimiä ympäri korvia, käskeä kasvaa aikuiseksi ja lähteä litomaan.
Niin. Suunnilleen semmoinen oli tämän päivän nysvä. Olen kovin iloinen, kun olen VIIMEIN takaisin kotona. Voin loppuillan ratoksi kuvitella itselleni sen masterin, joka ottaa oikeasti luulot pois.
Pohdiskelin myös huonoja alistujia. Taidan olla sellainen. Tai ehkä en, en tiedä. Alistunhan minä, jos on syytä.
Tai siis. Pohdiskelin tätä asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että on alistujia ja alistettavia. Minä olen ehdottomasti jälkimmäistä kategoriaa. En minä alistu sillä että joku sanoo että alistupa. Näytän vähintään henkistä sentteriä ja sanon että alistu keskenäs. Olen minä tahallanikin vähän röyhkeä, mutta sepä ei tarkoita muuta kuin sitä, että alistaja pistää sitten toimeksi ja saa pienen tytön taipumaan.
Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi alistua. Minä haluan, todellakin. En vain pysty siihen sormia napsauttamalla (toisaalta en tiedä pystyykö kukaan, kun en muiden subien kanssa ole puhunut), vaan se alistuminen pitää kaivaa esille.
Toisaalta taas en tiedä mitään ihanampaa kuin se, että on se oma turvallinen master (tai kun en edelleenkään tiedä termejä, niin joku alistaja kuitenkin), jonka jaloissa on turva. Se vaan tarkoittaa sitä että alista, helvetti, äläkä kysele että voivoi, onko nyt kaikki varmasti jees, ja haitaaks jos lääpin niin että hiukset on klähmäiset ja sormet sijoiltaan!
Hmm. Taitaa mua sittenkin vituttaa vielä aavistuksen. Yäk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti